23. joulukuuta 2020

Rauhaisaa joulua!

Hämeenlinnan sukututkimusseuran hallitus toivottaa kaikille 

rauhallista joulua ja parempaa uutta vuotta 2021! 



1. joulukuuta 2020

Joulukuussa ei neuvontaa

Kanta-Hämeen siirryttyä koronapandemian leviämisvaiheeseen sulkeutuu Kansallisarkisto Hämeenlinnan tutkijasalipalvelut ajalle 2.-18.12.2020. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Hämeenlinnan sukututkimusseuran joulukuun sukututkimusneuvonta peruuntuu. Toiminta jatkuu ensi vuonna.

17. marraskuuta 2020

Torstain esitelmätilaisuus poikkeuksellisesti verkossa

Hämeenlinnan sukututkimusseuran marraskuun esitelmätilaisuus järjestetään koronapandemiasta johtuen poikkeuksellisesti etäluentona verkossa eikä Kansallisarkisto Hämeenlinnassa. Näin jokainen aiheesta kiinnostunut voi osallistua luennolle turvallisesti kotoaan käsin.

Tilaisuudessa FT Ella Viitaniemi luennoi aiheesta "Tilaton väestö Länsi-Suomessa 1600-1800". Esitelmässä pohditaan, miksi Länsi-Suomeen muodostui iso joukko tilatonta väestöä. Mikä heidän tehtävänsä, merkityksensä ja toimintamahdollisuutensa yhteisössä oli? Ella Viitaniemen ja Riikka Miettisen toimittama Reunamailla-kirja ilmestyi vuonna 2018 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemana.

Tilaisuus alkaa torstaina 19.11. klo 17, mutta siihen voi liittyä mukaan jo klo 16.30 alkaen, jolloin yhteys verkkoluennolle avataan. Kuulija tarvitsee tietokoneen, jossa on nettiyhteys sekä lisäksi joko tietokoneeseen liitettävät kuulokkeet tai kaiuttimet. Kuulijat liiityvät luennolle internetselaimen kautta, erillistä sovellusta ei tarvita. Suositeltava internetselain on Microsoft Edge tai Google Chrome. Kuulijoiden pyydetään sulkemaan kameransa ja mykistämään mikrofoninsa.

LINKKI VERKKOLUENNOLLE (avautuu to 19.11. klo 16.30)


10. marraskuuta 2020

Marraskuun DNA-piiri peruttu

Marraskuussa 2020 ei järjestetä DNA-piirin kokoontumista. Seuraavan kerran geneettisen sukututkimuksen harrastajat ja siitä kiinnostuneet tapaavat Hämeenlinnassa torstaina 11.2.2021 klo 17.

3. marraskuuta 2020

Sukututkimusneuvoja tavattavissa

Torstaina 5.11.2020. klo 16-18 on Kansallisarkiston Hämeenlinnan toimipaikassa (Aittatie 2) tarjolla  ilmaista sukututkimusneuvontaa. Tule kysymään kokeneilta sukututkijoilta vinkkejä omaan sukututkimukseen, perinteiseen tai geneettiseen tutkimukseen.

Neuvonta on kaikille avoin eli osallistuminen ei edellytä Hämeenlinnan sukututkimusseuran jäsenyyttä. Ei etukäteisilmoittautumisia. Tervetuloa!

HUOM! Noudatamme Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin ja Kansallisarkiston suosituksia. Sekä neuvojat että neuvottavat pitävät kasvomaskia arkistossa asioidessaan.

14. lokakuuta 2020

Aineistoesittelyssä poliisilaitokset ja nimismiespiirit

Lokakuun esitelmätilaisuudessa torstaina 22.10. klo 17 alkaen sukututkimuskouluttaja Mika Viitanen kertoo nimismiespiirien ja poliisilaitosten arkistoista.

Aineistoesittelyssä perehdytään nimismiespiirien ja poliisilaitosten arkistoihin ja niiden rakenteeseen sekä tutustutaan esimerkkien avulla kiinnostaviin asiakirjoihin.

HUOM! Kansallisarkisto edellyttää, että kaikki tilaisuuteen saapuvat käyttävät tilaisuuden ajan kasvomaskia ja noudattavat hyvää käsihygieniaa. Jokaisen tulijan on varustauduttava omalla maskilla.

Turvallisuusmääräysten vuoksi tilaisuuteen voi osallistua enintään 25 henkilöä (saapumisjärjestyksessä).

Tilaisuus järjestetään Kansallisarkisto Hämeenlinnassa (Aittatie 2, Hämeenlinna) ja se on kaikille avoin, maksuton tilaisuus. Tervetuloa!


6. lokakuuta 2020

Vanhat käsialat -kurssi starttaa 10.10. VOP:ssa!

Vanajaveden Opiston vanhat käsialat -kurssi alkaa lauantaina 10.10. klo 10-14. Kurssilla on vielä tilaa, joten jos haluat mukaan, toimi nopeasti! Kurssi toteutuu näillä näkymin lähiopetuksena.

Kurssilla perehdytään vanhoihin kirjoitustyyleihin ja käsialoihin esimerkkien ja harjoitusten avulla. Pääpaino on saksalaisessa kirjoitustyylissä, joka oli käytössä Pohjoismaissa 1500-luvulta 1800-luvulle asti. Kurssi soveltuu erityisesti sukututkijoille, jotka haluavat oppia lukemaan vanhoja käsialoja ja tulkitsemaan asiakirjoja.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen VOP:n kurssijärjestelmän kautta.


DNA-piiri 8.10.

Hämeenlinnan sukututkimusseuran DNA-piiri kokoontuu torstaina 8.10. klo 17-19Kokoontumispaikkana on MAP-kirkon sukututkimuskeskus, Saaristenkatu 16 (matala rakennus, jossa on ennen toiminut sähköliike), Hämeenlinna.

Lokakuun tapaamisessa jatketaan tutustumista MyHeritage-sivuston erilaisiin DNA-työkaluihin, erityisesti Theory of Family Relativity -työkaluun. Lisäksi perehdytän DNA-osumien ryhmittelyyn eli klusterisointiin.

HUOM! Noudatamme Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin suositusta ja kehoitamme kaikkia DNA-piiriin osallistuvia käyttämään kasvomaskia tai visiiriä kokoontumisessa.

30. syyskuuta 2020

Sukututkimusneuvontaa arkistolla

Torstaina 1.10.2020. klo 16-18 on Kansallisarkiston Hämeenlinnan toimipaikassa (Aittatie 2) tarjolla  ilmaista sukututkimusneuvontaa. Tule kysymään kokeneilta sukututkijoilta vinkkejä omaan sukututkimukseen, perinteiseen tai geneettiseen tutkimukseen.

Neuvonta on kaikille avoin eli osallistuminen ei edellytä Hämeenlinnan sukututkimusseuran jäsenyyttä. Ei etukäteisilmoittautumisia. Tervetuloa!

HUOM! Noudatamme Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin ja Kansallisarkiston suosituksia. Sekä neuvojat että neuvottavat pitävät kasvomaskia arkistossa asioidessaan.

22. syyskuuta 2020

Vuosikokous 24.9.2020

Hämeenlinnan sukututkimusseuran poikkeusolojen takia keväältä siirtynyt sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 24.9. klo 17 alkaen Kansallisarkiston Hämeenlinnan toimipaikassa (Aittatie 2).

Sääntömääräisten vuosikokousasioiden jälkeen FM Mervi Lampi esitelmöi aiheesta "Kirkonkirjoista käräjäpöytäkirjoihin". Sukututkija törmää esivanhempiensa rikos- ja rangaistusmerkintöihin yleensä ensin rippikirjoissa. Esitelmässä kerrotaan, miten tapahtuneesta rikoksesta tai saadusta rangaistuksesta voi löytää lisätietoja mm. tuomiokuntien käräjäpöytäkirjoista.

HUOM! Kansallisarkisto edellyttää, että kaikki tilaisuuteen saapuvat käyttävät tilaisuuden ajan kasvomaskia ja noudattavat hyvää käsihygieniaa. Jokaisen tulijan on varustauduttava omalla maskilla.

Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin, tervetuloa!

18. syyskuuta 2020

Vanajan Varsilta nro 7 ilmestynyt!

Jäsenlehdemme uusin numero on nyt ilmestynyt ja se jaettu tällä viikolla jäsenmaksun maksaneille jäsenille postin mukana. 30-vuotista seuraa juhlistetaan lehdessä useamman jutun verran.



7. syyskuuta 2020

DNA-piiri kokoontuu taas!

Hämeenlinnan sukututkimusseuran DNA-piiri kokoontuu torstaina 10.9. klo 17-19Kokoontumispaikkana on MAP-kirkon sukututkimuskeskus, Saaristenkatu 16 (matala rakennus, jossa on ennen toiminut sähköliike), Hämeenlinna.

Syyskuun tapaamisessa käydään läpi autosomaalitestiin eli ns. etäserkkutestiin liittyviä asioita. Lisäksi aloitetaan tutustuminen MyHeritage-sivuston erilaisiin DNA-työkaluihin.

DNA-piiriin voi tulla kuka tahansa geneettisestä sukututkimuksesta kiinnostunut, niin aloittelija, pidemmälle ehtinyt alan harrastaja kuin testin teettämistä vielä harkitseva. DNA-piirissä jaetaan tietoa ja vinkkejä geneettisestä sukututkimuksesta ja testitulosten tulkitsemisesta. Vapaamuotoisiin kokoontumisiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen eikä sitoutua tulemaan joka tapaamiseen, vaan voi tulla niinä kertoina kuin itselle sopii. Eikä haittaa, vaikket olisi ollut vielä yhdessäkään kokoontumissa - piiriin voi tulla mukaan ihan milloin vaan!

Korona-ajan turvallisuusohjeet tapahtumiin tuleville

Syyskauden tapahtumat alkavat tällä viikolla. Tapahtumiin osallistuvien edellytetään noudattavan seuraavia turvallisuusohjeita:

  • Älä tule tapahtumaan, jos sinulla on flunssan oireita tai epäilet altistuneesi koronavirukselle.
  • Noudata hyvää käsihygieniaa: pese tai desinfioi kätesi tapahtumaan tullessasi sekä aina niistämisen ja yskimisen jälkeen. Noudata THL:n yskimis- ja niistämisohjeita.
  • Pidä turvaväli toisiin osallistujiin. Älä kättele!
  • Kasvomaskia suositellaan käytettäväksi erityisesti niissä tilanteissa, joissa turvaväleistä ei voida huolehtia. Jokainen osallistuja tuo oman maskinsa mukanaan.

Yksittäisillä tapahtumilla voi olla tarkempia turvallisuusohjeita mm. osallistujamäärän ja kasvomaskien käyttämisen suhteen. Mahdolliset tapahtumakohtaiset ohjeet tulevat kotisivuillemme ko. tapahtumatiedotteen yhteyteen.


14. elokuuta 2020

Vanajaveden Opiston sukututkimuskurssit 2020-2021

Ilmoittautuminen Vanajaveden Opiston järjestämille kursseille alkoi keskiviikkona 12.8. klo 17. Lukuvuoden 2029-2021 ohjelmistossa on neljä sukututkimuskurssia, kaksi syksyllä ja kaksi keväällä. Tutustu tarkemmin kurssitarjontaan ja ilmoittaudu mukaan. Huom! paikkoja on rajoitetusti.

Suora linkki VOP:n kurssiohjelmaan


16. maaliskuuta 2020

Tilaisuudet peruttu

Hämeenlinnan sukututkimusseuran hallitus on päättänyt perua kaikki suunnitellut sukututkimusneuvonnat, DNA-piirin kokoontumiset ja esitelmätilaisuudet toukokuun 2020 loppuun saakka koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi.

Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous siirretään myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan.

10. maaliskuuta 2020

Äiti- ja isälinjat DNA-piirissä

Hämeenlinnan sukututkimusseuran DNA-piiri kokoontuu torstaina 12.3. klo 17-19Kokoontumispaikkana on MAP-kirkon sukututkimuskeskus, Saaristenkatu 16 (matala rakennus, jossa on ennen toiminut sähköliike), Hämeenlinna.

Maaliskuun tapaamisessa tutustutaan lähemmin äitinlinjan testeihin, joiden avulla pääsee tuhansia, jopa kymmeniätuhansia vuosia ajassa taaksepäin ja saa oman paikkansa ihmiskunnan sukupuussa. Lisäksi katsotaan tarkemmin BigY-testiä ja tulosten tulkitsemista.

DNA-piiriin voi tulla kuka tahansa geneettisestä sukututkimuksesta kiinnostunut, niin aloittelija, pidemmälle ehtinyt alan harrastaja kuin testin teettämistä vielä harkitseva. DNA-piirissä jaetaan tietoa ja vinkkejä geneettisestä sukututkimuksesta ja testitulosten tulkitsemisesta. Vapaamuotoisiin kokoontumisiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen eikä sitoutua tulemaan joka tapaamiseen, vaan voi tulla niinä kertoina kuin itselle sopii. Eikä haittaa, vaikket olisi ollut vielä yhdessäkään kokoontumissa - piiriin voi tulla mukaan ihan milloin vaan!

2. maaliskuuta 2020

Poikkeusaika neuvonnassa + OmatJuuret-esittelyilta

Torstaina 5.3. on taas sukututkimusneuvonnan aika, mutta neuvonta pidetään poikkeuksellisesti klo 15.00-16.30. Paikkana edelleen Kansallisarkisto Hämeenlinna. Poikkeusaika johtuu samana päivänä järjestettävästä tapahtumasta, josta lisätietoja seuraavassa:

Omat Juuret -esittelyilta torstaina 5.3.2020 klo 17.00-19.00 Kumppanuustalo, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna

Omat Juuret on Suomen Sukututkimusseuran uusi verkkopalvelu, jossa on mahdollista tehdä sukututkimusta sekä tallentaa ja jakaa sukutietoa. Omat Juuret sopii kaikille sukututkijoille ja sen käyttäminen ei vaadi vieraan kielen taitoja tai teknistä erityisosaamista. Omat Juuret -esittelyillan aikana käydään rauhalliseen tahtiin läpi Omien Juurien ominaisuuksia ja sen hyödyntämistä myös paikallishistorian tutkimisessa. Omiin Juuriin voit syöttää paitsi henkilöitä, myös paikkoja ja yhteisöjä. Illan aikana pohditaan myös lähteiden käyttöä ja tietosuojaa.

Luennoitsija on sukututkimuskouluttaja Juha Vuorela. Esittelyilta on maksuton eikä siihen tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tervetuloa!

17. helmikuuta 2020

Elämää Etelä-Hämeessä

Vuoden 2020 ensimmäisessä esitelmätilaisuudessa torstaina 20.2. klo 17 alkaen professori Anu Lahtinen luennoi aiheesta: "Elämää Etelä-Hämeessä keskiajan lopulta 1600-luvulle".

Luennolla käsitellään Etelä-Hämeen kyläyhteisöjen elämää sisämaan ja rannikon välissä. Miten Helsingin perustaminen ja Vaasa-hallitsijoiden suuret suunnitelmat heijastuivat paikallisyhteisöihin, millaisia vaikutuksia oli Helsinki-Hämeenlinna -maantiellä ja missä määrin paikalliset yhteisöt elivät omaa elämäänsä, piittaamatta esivaltojen päätöksistä? Anu Lahtinen toimii Suomen ja Pohjoismaiden historian professorina Helsingin yliopistossa.

Tilaisuus järjestetään Kansallisarkisto Hämeenlinnassa (Aittatie 2, Hämeenlinna) ja se on kaikille avoin, maksuton tilaisuus. Tervetuloa!


11. helmikuuta 2020

DNA-piiri jatkaa

Hämeenlinnan sukututkimusseuran DNA-piiri kokoontuu jälleen torstaina 13.2. klo 17-19Kokoontumispaikkana on MAP-kirkon sukututkimuskeskus, Saaristenkatu 16 (matala rakennus, jossa on ennen toiminut sähköliike), Hämeenlinna.

Vuoden ensimmäisessä tapaamisessa kerrotaan kuulumisia ja tutustutaan lähemmin Y-kromosomitesteihin, joiden avulla tutkitaan suoraa isälinjaa. Testituloksen avulla pääsee tuhansia vuosia taaksepäin ja saa oman paikkansa ihmiskunnan sukupuussa.

DNA-piiriin voi tulla kuka tahansa geneettisestä sukututkimuksesta kiinnostunut, niin aloittelija, pidemmälle ehtinyt alan harrastaja kuin testin teettämistä vielä harkitseva. DNA-piirissä jaetaan tietoa ja vinkkejä geneettisestä sukututkimuksesta ja testitulosten tulkitsemisesta. Vapaamuotoisiin kokoontumisiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen eikä sitoutua tulemaan joka tapaamiseen, vaan voi tulla niinä kertoina kuin itselle sopii. Eikä haittaa, vaikket olisi ollut vielä yhdessäkään kokoontumissa - piiriin voi tulla mukaan ihan milloin vaan!

5. helmikuuta 2020

Sukututkimusneuvonnalla vuosi käyntiin

Torstaina 6.2.2020. klo 16-18 on Kansallisarkiston Hämeenlinnan toimipaikassa (Aittatie 2) tarjolla  ilmaista sukututkimusneuvontaa. Tule kysymään kokeneilta sukututkijoilta vinkkejä omaan sukututkimukseen, perinteiseen tai geneettiseen tutkimukseen.

Neuvonta on kaikille avoin eli osallistuminen ei edellytä Hämeenlinnan sukututkimusseuran jäsenyyttä. Ei etukäteisilmoittautumisia. Tervetuloa!

13. tammikuuta 2020

Toiminta jatkuu helmikuussa!

Hämeenlinnan sukututkimusseuran toiminta jatkuu helmikuussa 2020.

Kuukauden ensimmäisenä torstaina 6.2.2020 klo 16-18 Kansallisarkisto Hämeenlinnassa on tarjolla ilmaista sukututkimusneuvontaa.

Kuukauden toisena torstaina 13.2.2020 klo 17-19 DNA-piiri kokoontuu MAP-kirkon Hämeenlinnan sukututkimuskeskuksessa. HUOM! Piiri ei siis kokoonnu 13.1. kuten painovirhepaholainen jäsenlehdessämme väittää, vaan vasta helmikuun 13. päivä.

Vuoden ensimmäisessä esitelmätilaisuudessa torstaina 20.2.2020 klo 17 alkaen professori Anu Lahtinen esitelmöi elämästä Etelä-Hämeessä keskiajan lopulta 1600-luvulle.

Koko kevään ohjelman löydät Toiminta-välilehdeltä.