7. toukokuuta 2019

Kevään viimeinen DNA-piiri

Hämeenlinnan sukututkimusseuran DNA-piiri kokoaa yhteen geneettisestä suku­tutkimuksesta kiinnostuneet kerran kuukaudessa. Seuraava kokoontumiskerta on torstaina 9.5. klo 18-20. Kokoontumispaikkana on MAP-kirkon sukututkimuskeskus, Saaristenkatu 16 (matala rakennus, jossa on ennen toiminut sähköliike), Hämeenlinna.

Kevään viimeisessä DNA-piirissä kerrataan ensin lyhyesti talven aikana läpikäytyä. Lisäksi esitellään yksi DNA-työkalu, jota voi hyödyntää serkkutestien sukulaisuussuhteiden selvittämisessä. Osallistujilla on myös mahdollisuus esittää kysymyksiä ja pyytää apua mahdollisten ongelmatilanteiden ratkomiseen.

DNA-piiriin voi tulla kuka tahansa geneettisestä sukututkimuksesta kiinnostunut, niin aloittelija, pidemmälle ehtinyt alan harrastaja kuin testin teettämistä vielä harkitseva. DNA-piirissä jaetaan tietoa ja vinkkejä geneettisestä sukututkimuksesta ja testitulosten tulkitsemisesta. Vapaamuotoisiin kokoontumisiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen eikä sitoutua tulemaan joka tapaamiseen, vaan voi tulla niinä kertoina kuin itselle sopii. Eikä haittaa, vaikket olisi ollut vielä yhdessäkään kokoontumissa - piiriin voi tulla mukaan ihan milloin vaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kirjoita kommenttisi. Se julkaistaan hyväksymisen jälkeen. Kiitos.