18. syyskuuta 2016

Jäsenlehti on ilmestynyt

Vanajan Varsilta -jäsenlehden numero 3 on ilmestynyt. Lehti jaetaan jäsenille syyskuun 2016 aikana. Lehteä myydään myös yhdistyksen jäsenilloissa.

Kurssi peruttu

Sukututkimuksen peruskurssi on peruttu. Kurssi pyritään järjestämään v. 2017.

6. syyskuuta 2016

Sukututkimuksen peruskurssi

Hämeenlinnan sukututkimusseura järjestää Sukututkimuksen peruskurssin tiistaisin 20.9.-8.11.2016 klo 17.30-20.00.

Kurssi soveltuu sukututkimusta aloitteleville eikä vaadi ennakkotietoja sukututkimuksesta. Kurssi koostuu teoriatunneista ja käytännön harjoituksista, joista osa tehdään yhdessä ja osa itsenäisesti kurssin aikana. Kurssi painottuu evankelis-luterilaisten seurakuntien lähdeaineistoon käytännönläheisestä näkökulmasta. Tavoitteena on oppia sukututkimuksen perusteet, jotta kurssin jälkeen voi aloittaa oman suvun tutkimisen.

Kurssille mahtuu 24 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssimaksu 50€/hlö. Kurssi järjestetään Hämeenlinnan maakunta-arkistossa. Tiistaipäivien lisäksi yksi harjoituskerroista on valinnan mukaan joko ke 12.10. tai ke 19.10. Opettajana toimii FM Mervi Lampi. Sitovat ilmoittautumiset 11.9. mennessä sähköpostitse osoitteeseen mervi.lampi[a]saunalahti.fi.

29. elokuuta 2016

Kolmannessa tutustumisryhmässä vielä muutama paikka jäljellä!

Hämeenlinnan kaupunginarkistoon järjestetään vielä kolmas tutustumiskäynti, joka on keskiviikkona 7.9. klo 14.30. Tähänkin ryhmään mahtuu vain 12 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä, joten toimi nopeasti! Ilmoittautumiset Untolle sähköpostitse (ks. yhteystiedot ja lisätiedot 19.8. viestistä alta).

22. elokuuta 2016

Tutustumiskäynnin ryhmät täynnä!

Hämeenlinnan kaupunginarkiston tutustumiskäynnin molemmat ryhmät ovat jo täynnä eli niille ei voi enää ilmoittautua. Ryhmien kokoa ei valitettavasti voi suurentaa. Sukututkimusseura selvittelee parhaillaan kaupunginarkistolta, voisiko vielä järjestää kolmannen ryhmän ja uuden tutustumiskerran jonain toisena päivänä. Seuraa ilmoittelua kotisivuilla!

19. elokuuta 2016

Tutustumiskäynti Hämeenlinnan kaupunginarkistoon

Hämeenlinnan sukututkimusseura järjestää jäsenilleen tutustumiskäynnin Hämeenlinnan kaupunginarkistoon maanantaina 5.9.2016

Kaupunginarkiston kokoelmiin tutustutaan kahdessa ryhmässä: klo 14.30 ja 16.00. Muista mainita ilmoittautumisen yhteydessä kumpaan ryhmään tulet! Käynti kestää noin tunnin ja on maksuton. Yhteen ryhmään mahtuu 12 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä, joten toimi nopeasti!

Sitovat ilmoittautumiset 1.9. mennessä Untolle sähköpostilla (unto.linden[a]pp.inet.fi).

Sukututkimusseura ei järjestä yhteiskuljetusta, vaan jokainen tulee omin kyydein kaupunginarkistolle. Kaupunginarkisto sijaitsee Hämeenlinnan pääkirjaston alakerrassa osoitteessa Lukiokatu 2. Kokoonnumme kirjaston alaparkkipaikalle (linnan puolelle), josta menemme yhdessä kaupunginarkistoon.

2. kesäkuuta 2016

Näyttely pitäjänkäsityöläisistä

Jos kesällä kaipaa tekemistä esimerkiksi sateisiksi päiviksi, kannattaa käydä tutustumassa pitäjänkäsityöläisistä kertovaan näyttelyyn (kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla).  Näyttely on avoinna Hämeenlinnan maakunta-arkiston aukioloaikoina (ma-pe 9-16).