2. toukokuuta 2017

Ilmoittaudu mukaan kevätretkelle Tammelaan!

Lauantaina 20.5.2017 Hämeenlinnan sukututkimusseura järjestää kulttuuriretken Tammelaan.

Retkelle lähdetään tilausbussilla klo 9.00 Hämeenlinnan linja-autoaseman viereiseltä Wetterhoffin tilausliikennepysäkiltä. Matkaamme ensin Tammelan kirkonmäelle, jossa tapaamme oppaamme Arja Suran. Ensimmäinen tutustumiskohteemme on vuonna 1812 käyttöön vihitty Tammelan hautausmaa. Matkamme jatkuu Saaren kansanpuistoon, jossa tehdään lyhyt kävelykierros. Lounas nautitaan Lounais-Hämeen Pirtillä, minkä jälkeen jatketaan kohti Portaan kylää. Portaan Nahkurinverstaalla meille on varattu opastettu käyntikierros ja Hämeen luontokeskuksessa tutustumme keskuksen näyttelyihin oppaan johdolla. Mahdollisuuksien mukaan pistäydymme retken päätteeksi vielä Tammelan keskiaikaisessa harmaakivikirkossa. Takaisin Hämeenlinnaan lähdemme klo 16.

Mukaan retkelle mahtuu 50 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Retki toteutuu, jos osanottajia on vähintään 25. Retken hintaan (aikuiset 30€/hlö, alle 13-vuotiaat lapset 20€/hlö) sisältyy bussikuljetukset, opastukset, pääsymaksut ja lounas. Osallistumismaksu kerätään käteismaksuna retken alussa – varaa tasaraha mukaan!

Sitovat ilmoittautumiset Untolle joko sähköpostitse unto.linden[a]pp.inet.fi tai tekstiviestitse numeroon 0500 310 141 tiistaihin 16.5. mennessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kirjoita kommenttisi. Se julkaistaan hyväksymisen jälkeen. Kiitos.