29. huhtikuuta 2016

Esitelmä Janakkalan historiasta

Kevätkauden viimeinen esitelmätilaisuus on torstaina 12.5. klo 18 alkaen Hämeenlinnan maakunta-arkistossa. FT Jarmo Peltola esitelmöi aiheesta "Rakennemuutos Janakkalassa 1870-2015".

Esitelmässä kerrotaan Janakkalan muuttumisesta maatalous- ja kartanovaltaisesta pitäjästä yhdeksi Suomen teollistuneimmista maalaiskunnista ja edelleen nykyaikaiseksi monipuoliseksi asuinyhteisöksi. Peltola on kirjoittanut kesällä 2015 ilmestyneen Janakkalan historian Pääradan ja kolmostien kunta.

Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin, tervetuloa!

P.S. Toukokuussa ei järjestetä sukututkimusneuvontaa, koska kuukauden ensimmäinen torstai on helatorstai ja esitelmätilaisuus on toisena torstaina. Neuvonnat jatkuvat taas syksyllä.

Tutustumiskäynti siirtyy syksyyn

Toukokuulle 2016 suunniteltu tutustumiskäynti Hämeenlinnan kaupunginarkistoon siirtyy syksyyn 2016. Tarkemmasta ajankohdasta ilmoitetaan myöhemmin.

18. huhtikuuta 2016

Esitelmä tuomiokirjatietokannoista

Mitä iloa on tuomiokirjatietokannoista sukututkijalle? Miten indeksointi auttaa tutkimustyössä? Tuomiokirjatietokantojen ja indeksoinnin hyödyistä kertoo Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen (SSHY) puheenjohtaja Sami Lehtonen esitelmässään torstaina 21.4. klo 18 alkaen.

Esittelyssä ovat SSHY:n tuomiokirjatietokannat (Savon tuomiokirjatietokanta, Käkisalmen tuomiokirjakortisto ja Läntisen Suomen tuomiokirjatietokanta) ja niiden käyttö. Lisäksi kerrotaan Läntisen Suomen tuomiokirjatietokannan koostamisesta ja esitellään lyhyesti tuomiokirja-aineistot.

Hämeenlinnan maakunta-arkistossa pidettävä tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille, tervetuloa!

5. huhtikuuta 2016

Neuvontaa 7.4.

Kuukauden ensimmäisenä torstaina on taas tarjolla ilmaista sukututkimusneuvontaa. Jos sinulla on sukututkimukseen liittyviä kysymyksiä tai ongelmia, tule juttelemaan niistä sukututkimusneuvojan kanssa! Neuvoja on paikalla Hämeenlinnan maakunta-arkistossa klo 16-18.

1. huhtikuuta 2016

Yhdistyksen uusi hallitus

Hämeenlinnan sukututkimusseura ry:n vuosikokous valitsi keskiviikkona 30.3.2016 yhdistykselle uuden hallituksen: puheenjohtaja Mervi Lampi sekä hallituksen jäsenet Unto Lindén, Anne Metsäpuro, Sinikka Ritoranta, Ilkka Teerijoki ja Erkki Tiensuu.